Loppuvuoden 2022 ajanvaraus
Syyskuu on tuonut elämään isoja muutoksia, kun jäin 1.9.22 alkaen opintovapaalle päätyöstäni tuulivoima-alalla ja aloitin eläinlääkäriopinnot Viron Tarttossa. Tämän vuoksi olen Suomessa tällä hetkellä lähinnä viikonloput perjantaista sunnuntaihin ja siksi myös hierontojen ajanvaraus on mahdollista vain näihin ajankohtiin. Rajatun ajanvarauksen vuoksi en valitettavasti pysty tällä hetkellä ottamaan uusia asiakkaita vastaan.
Nykyisille asiakkaille ajanvarauksesta:
- pyrin ilmoittamaan sosiaalisessa mediassa lähiviikkojen vapaista ajoista
- aina kannattaa kuitenkin kysyä vapaista ajoista myös erikseen, sillä pyrin järjestämään sopivia aikoja myös tarpeeseen
- hinnasto pysyy toistaiseksi samana (hieronnan hinta 35€), mutta kilometrikorvauksiin olen joutunut tekemään vähäisiä korotuksia
- hieronta-ajat pääsääntöisesti perjantaina ja lauantaina, välillä mahdollisesti myös maanantaina ja tiistaina, viikosta riippuen