Ajankohtaista

 

Huh, ensimmäinen puoli vuotta eläinlääkkistä takana! Syksy on ollut aikamoinen kaiken reissaamisen, kahden yliopistotutkinnon opiskelun, yrityksen pyörittämisen ja ajoittaisten "vanhojen" töiden tekemisen myötä. Nyt tammikuun olen kuitenkin molemmista kouluista lomalla ja vietän sen kokonaan Suomessa. Tämän vuoksi hieronta-aikoja on myös taas...

Syyskuu on tuonut elämään isoja muutoksia, kun jäin 1.9.22 alkaen opintovapaalle päätyöstäni tuulivoima-alalla ja aloitin eläinlääkäriopinnot Viron Tarttossa. Tämän vuoksi olen Suomessa tällä hetkellä lähinnä viikonloput perjantaista sunnuntaihin ja siksi myös hierontojen ajanvaraus on mahdollista vain näihin ajankohtiin. Rajatun ajanvarauksen...

Kevät ja osa kesääkin on kulunut kiireisesti ja ajanvarauksen puolesta hyvin kiireisissä merkeissä. Tämä tietysti lämmittää yrittäjän mieltä, mutta samalla myös harmittaa, sillä en ole pystynyt kaikille asiakkaille tarjoamaan aikoja haluamassani laajuudessa. Vapaita aikoja täällä kotisivuilla mainostettavaksi ei myöskään ole riittänyt, sillä kaikki...

Olen lomalla 11.-15.2. ja pääsen vastaamaan yhteydenottoihin huonosti. Vapaita aikoja voi kuitenkin kysellä sähköpostitse sekä yhteydenottolomakkeella myös lomani aikana, vastailen niihin ensi viikon loppupuolella.

Käytännön harjoittelun ykkösryhmä perjantaina 25.3. klo 18:00-19:30 on täyttynyt. Kakkosryhmään klo 19:45-21:15 on kuitenkin vielä hyvin tilaa. Ryhmiin voi myös ilmoittautua jonoon peruutusten varalta.

Koronatilannetta yhä seuraten, seuraavaksi ajankohdaksi kurssille on suunniteltu keskiviikko 23.3. klo 18:15-21:15 (teoria) sekä perjantai 25.3. klo 18:00-19:30 (käytännön ryhmä 1) ja klo 19:45-21:15 (käytännön ryhmä 2). Käytännön ryhmät ovat vaihtoehtoisia toisilleen.

Hinnastoon tehdä pieniä muutoksia ensi vuoden alusta (1.1.2022) alkaen. Uudet hinnat on päivitetyt myös Hinnasto-sivulle. Lisäksi näet hintamuutokset alapuolelta:

Kiinnostuksen vuoksi Koiran kotihierontakurssille sunnuntaille 5.9. on tarjolla toinen käytännön ryhmä klo 18:15-19:45. Tähän osuuteen ilmoittautuminen on auki 3.9. asti ja osuuden hinta on 20 €.